Vaikka Suomi on monelta osin edelläkävijä yhdenvertaisuuskysymyksissä, työnsarkaa silti riittää. Suomi on edelleen EU:n suurimpia häpeäpilkkuja naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan osalta – liki puolet Suomen naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa elämänsä aikana.

Suomessa lähisuhdeväkivallasta ilmoitetaan poliisille harvemmin kuin muissa Euroopan maissa. On myös huolestuttavaa, että vain alle prosentti terveydenhuoltoon hakeutuvista tunnistetaan lähisuhdeväkivallan uhreiksi.

Varhaiseen puuttumiseen on panostettava huomattavasti enemmän. Ammattilaisille ja viranomaisille tarjottava lähisuhdeväkivaltaan liittyvä koulutus on tällä hetkellä vähäistä tai sitä ei ole ollenkaan. Koulutusta on lisättävä ja siitä on tehtävä pakollista.

Kouluterveyskyselyjen perusteella tyttöjen kokema seksuaalinen häirintä on lisääntynyt viime vuosina runsaasti. Pirkanmaalla yli puolet kyselyyn vastanneista peruskoulun ja 2. asteen tytöistä on kokenut seksuaalista häirintää vuonna 2021. Suostumuskulttuurin vahvistaminen on tärkeää seksuaalisen häirinnän ja väkivallan ehkäisyssä. Seksuaalikasvatuksen tulee olla laadukasta ja sitä tulee saada jo varhaisessa vaiheessa.

Naisvaltaisten alojen matalampi palkkataso kertoo myös kiistatta arvostuksen puutteesta. Viime vuosisadalla päätettiin, että huolenpidolliset alat ovat naisille sopivia aloja heidän luontaisen hoivaviettinsä vuoksi, eikä biologisen kutsumuksen takia työstä tarvitse maksaa suurta palkkaa. 1940-luvulla hoitoaloille kyhätystä palkkakatosta on jäänyt pysyvä taantumuksellinen rakenne työmarkkinoille. Edelleen nais- ja miesvaltaisilla aloilla maksetaan työstä erisuuruinen korvaus, vaikka työtehtävät olisivat yhtä vaativia ja työntekijöillä olisi saman verran koulutusta. Seuraavalla hallituskaudella on luotava kattava suunnitelma keinoista, joilla palkkaus ja työolot saadaan nostettua tasolle, jolla hoito- ja hoiva-alojen arvostus ja houkuttelevuus säilyvät.