Yhdenvertaisuus ei ole jo saavutettu asiaintila, vaan jotain mitä kohti meidän on joka päivä, tänäänkin, taisteltava. Naisasialiike on työväenliikkeen ja ympäristöliikkeen ohella yhteiskuntamme tukipilareita ja tienraivaaja kohti yhdenvertaisempaa maailmaa.

Tasa-arvon puolesta kamppaillaan jatkuvasti ympäri maailmaa. Uskonnon ja perinteiden varjolla ajetaan naisten oikeuksia kaventavaa oikeistolaista politiikkaa. Aborttioikeuden kumoavat lait rikkovat naisten terveyttä, turvallisuutta ja itsemäärämisoikeutta esimerkiksi Puolassa ja Yhdysvalloissa. Putinin toksiseen maskuliinisuuteen nojaava hallinto on johtanut katastrofaaliseen ihmisoikeuskriisiin.

Suomikaan ei selviä puhtain paperein naisten kohtelussa. Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on runsasta – Suomi on tässä suhteessa Euroopan unionin häpeätahra olemalla näiden tilastojen kärkipäässä. Liian vähäiset määrärahat ja toimenpiteet eivät torju tarpeeksi tehokkaasti naisiin  kohdistuvaa väkivaltaa.

Väkivalta alkaa aina väkivaltaisesta puheesta, vihapuheesta. Erityisesti naiset ja vähemmistöt kohtaavat yhä enemmän vihapuhetta. Se ja lähisuhdeväkivalta ovat Suomen suurimpia ja näkyvämpiä ihmisoikeusongelmia – siinä loukataan ihmisarvoa ja se johtaa lisääntyneeseen eriarvoisuuteen.

Kiistattomasta eriarvoisuudesta kertoo myös naisvaltaisten alojen aliarvostus. Niissä maksetaan työstä erisuuruinen palkka kuin miesvaltaisilla aloilla, vaikka työtehtävät olisivat yhtä vaativia ja työntekijöillä olisi saman verran koulutusta. Viime vuosisadalla naisille kyhätystä palkkakatosta on jäänyt pysyvä taantumuksellinen rakenne työmarkkinoille.

Me tarvitsemme sortavien valtarakenteiden ravistajia. Naisasialiike on erottamaton osa kaikkien vapautusliikkeiden yhteistä kamppailua kun taistellaan demokratian ja hierarkiasta vapaamman maailman puolesta. Saavutettuja edistysaskeleita ei tule koskaan pitää itsestäänselvyytenä, vaan tasa-arvoa tulee puolustaa ja kehittää jatkuvasti – aina eteenpäin, ei koskaan taaksepäin.