Saana Kuusipalo

Olen Saana Kuusipalo, tamperelainen 28-vuotias mielenterveys- ja päihdetyöhön suuntautunut lähihoitaja, ja samalla opiskelen Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Toimin SDP:n kaupunginvaltuutettuna, elinvoima- ja osaamislautakunnan, sekä työllisyysjaoston jäsenenä Tampereella. Luottamustehtävissä toimiessani olen pyrkinyt johdonmukaisesti edistämään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmaa. Vapaa-ajallani vietän mieluiten aikaa lähiluonnossa ja kansalaisjärjestötyön parissa.

Työkokemusta minulla on eniten mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumis- ja avopalveluista. Lisäksi olen tehnyt hoitotyötä vanhus-, vammais- ja varhaiskasvatuspuolella.

Ammatillinen osaaminen ja korkeakouluopintojen antamat valmiudet täydentävät hyvin toisiaan. Rakastan käytännön ja teoriatiedon yhdistämistä. Kenttätyö auttaa syvemmän ymmärryksen saavuttamisessa tieteellisessä viitekehyksessä, mutta toisaalta myös teoreettinen osaaminen on suuri hyöty käytännön työssä.

Olen joutunut kohtaamaan köyhyyttä ja sen ympärille kietoutuvia yhteiskunnallisia ilmiöitä – niin Suomessa kuin maailmallakin. Erityisesti kehittyvissä maissa eläminen on avartanut maailmankuvaani. Olen nähnyt paljon epätoivoa ja kurjuutta: aliravitsemusta, puutteellisia elinolosuhteita, vapauksien rajoittamista, rikollisuutta, radikalisoitumista, pahoja ilmansaasteita ja vaarallisia luonnonilmiöitä.

Täällä Suomessa on köyhiä maita paremmat edellytykset pärjätä yhteiskunnassa vaikeammillakin lähtökohdilla: sosiaalinen liikkuvuus on korkeaa. Suuri kiitos tästä kuuluu sosialidemokraattiselle liikkeelle, joka on ollut keskeinen muutosvoima hyvinvointivaltiomme peruspilareita rakennettaessa. Ilman elinvoimaista työväenliikettä meillä ei tänä päivänä olisi näin tasa-arvoista koulutusta, reilua työelämää, sekä kattavaa ja toimivaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Näitä peruspilareita ei tule pitää itsestäänselvyyksinä, vaan niiden säilyttämiseksi ja kehittämiseksi on tehtävä jatkuvasti töitä!

Kaikesta hyvästä huolimatta työnsarkaa riittää, esimerkiksi sosioekonomiset hyvinvointi- ja terveyserot ovat suuret kansainvälisestikin vertailtuna. Erityisen tärkeää on kohdistaa toimenpiteet eriarvoisuuden juurisyihin, sekä eriarvoisuutta ylläpitäviin ja synnyttäviin rakenteisiin. Tässä keskiöön nousevat mm. työ-, vero- ja koulutuspoliittiset toimenpiteet.

Kohonneet elinkustannukset ovat pudottaneet kymmeniä tuhansia suomalaisia köyhyysrajan alapuolelle, ja edelleen korkeakouluopiskelijat joutuvat velkaantumaan tullakseen toimeen. Etuuksiin on siis tehtävä kiireellisesti ylimääräisiä indeksikorotuksia ja opintolainaan korkokatto. Lisäksi nykyisestä joustamattomasta ja monimutkaisesta – jopa passivoivasta ja rankaisevasta sosiaaliturvasta on siirryttävä yksinkertaiseen, automatisoidumpaan sosiaaliturvaan.

Näen, että kaiken poliittisen toiminnan keskiössä on oltava ekologisen kriisin torjuminen. Luonnontilan heikentäminen uhkaa kiistatta kaikkea elämää. Useat meille ihmisillekin välttämättömät perustarpeet ovat riippuvaisia luonnon kantokyvystä. Se, kuinka ihmiskuntana päätämme toimia, määrittää onko meillä tulevaisuudessa esimerkiksi ruokaturvaa tai puhdasta ilmaa ja vettä.