Valtuustoaloite varhaiskasvatuksen työntekijöiden hyvinvoinnoin edistämiseksi

Esitän, että Tampereen kaupunki tukee varhaiskasvatuksen henkilöstön työhyvinvointia ja turvallisuutta turvaamalla jatkossa riittävällä tasolla resurssin koulutettuun avustavaan henkilöstöön, sekä varmistamalla, että esihenkilöt kykenevät tosiasiallisesti turvaamaan jokaisen työntekijän mahdollisuuden työtaukoon. Lisäksi Tampereen kaupungin tulee ottaa käyttöön vaateraha ryhmissä työskenteleville ja säännöllisesti lasten kanssa ulkoileville työntekijöille työturvallisuuden edistämiseksi.

Tutkimukset osoittavat, että laadukkaalla varhaiskasvatuksella on merkittäviä inhimillisiä ja kansantaloudellisia vaikutuksia. Varhaiskasvatus luo perustan lasten oppimisvalmiuksille, sosiaalisille taidoille ja hyvinvoinnille. OECD:n ja THL:n raporttien mukaan korkealaatuinen varhaiskasvatus vähentää myöhemmin ilmeneviä oppimisvaikeuksia ja erityisen tuen tarvetta perusopetuksessa. Aliresursoitu varhaiskasvatus puolestaan lisää muun muassa koulutuksen keskeyttämisiä ja syrjäytymisen riskiä. Investoinnit varhaiskasvatukseen maksavat itsensä takaisin, sillä ne tukevat lapsen kehitystä ja hyvinvointia, mikä vähentää myöhemmin tarvittavien korjaavien palveluiden tarvetta ja vahvistaa perustaa menestyä tulevaisuudessa työelämässä ja yhteiskunnassa.

Koulutetun avustajaresurssin on oltava riittävä, jotta koulutettujen avustajien jatkuva ja koko toimintakauden kestävä työsuhde voidaan turvata varhaiskasvatuksessa. Vaikka Tampere on vahvistanut vuoden 2025 talousarviossa varhaiskasvatuksen resursseja, on riski, ettei koulutettuun avustavaan henkilöstöön varattu resurssi riitä koko vuodeksi. Mikäli talousarviossa avustavaan henkilöstöön varattu taloudellinen resurssi ei riitä koko vuodeksi, tulee resurssivaje paikata. Lisäksi myös tulevassa talousarviossa koulutettu avustajaresurssi tulee turvata riittävällä tasolla. Avustajatarve on suoraan suhteessa avustettavien/tuen tarpeisten määrään ja vaihtelee joka toimintakausi. Todellisuudessa joka talossa, käytännössä joka ryhmässä, on tuen tarpeisia. Erityisen tai tehostetun tuen lasten Varhaiskasvatussuunnitelmaan kirjattu avustajaresurssi tarkoittaa sitä, että avustaja on paikalla joka päivä ja lapsi saa koko ajan tarvitsemansa tuen. Toistaiseksi ryhmäavustajien palkkaamista on rahoitettu pääasiassa hankeluontoisesti. Hankkeilla rahoitetut ryhmäavustajat eivät ole pitkäaikainen ratkaisu, eikä hankerahoitusta tulisi käyttää perustoiminnan rahoittamiseen.

Tampereen tulee varmistaa, että esihenkilöt pystyvät tosiasiallisesti turvaamaan jokaisen työntekijän oikeuden työtaukoon ja mahdollisuuden poistua lapsiryhmästä. Tampereen kaupunki on sisällyttänyt vuoden 2025 talousarvioon resursseja varhaiskasvatuksen esihenkilötyön johtamisrakenteiden kehittämiseen, mikä osaltaan vastaa tähän haasteeseen. Henkilöstöä on rekrytoitava riittävästi, ja sijaispoolia tulee kasvattaa, jotta poissaoloihin voidaan reagoida nopeasti. On myös tärkeää, että henkilöstömitoitus ei perustu ainoastaan laskelmiin koko talon henkilökunnasta, vaan mitoitusta tarkastellaan ryhmäkohtaisesti, jotta kuormitus ei kasaudu epäoikeudenmukaisesti. Esihenkilöiden tukemiseksi tarvitaan selkeitä ohjeita ja työkaluja taukojen suunnitteluun. Lisäksi työntekijöille tulee tarjota joustavampia mahdollisuuksia osallistua koulutuksiin ilman, että tämä vaarantaa lapsiryhmän toimintaa.

Työn tauottaminen on keskeistä työntekijöiden jaksamisen, työhyvinvoinnin ja pitkän aikavälin työkyvyn kannalta. Taukojen puute altistaa uupumukselle, sekä henkiselle ja fyysiselle kuormitukselle, mikä heijastuu suoraan työn laatuun ja lasten hyvinvointiin. Tauot lisäävät myös tehokkuutta, virkeyttä ja tarkkaavaisuutta. Esihenkilöiden on huolehdittava siitä, että taukojärjestelyt toteutuvat kaikissa tilanteissa, myös henkilöstön vajauksen tai muiden poikkeuksellisten tilanteiden aikana.

Tampereen tulee ottaa käyttöön vaateraha varhaiskasvatuksen henkilöstölle työhyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseksi. Asianmukainen ja suojaava vaatetus on työturvallisuuskysymys. Varhaiskasvatuksen työntekijät ulkoilevat lasten kanssa jatkuvasti, mikä edellyttää laadukkaita, säänkestäviä ja turvallisia vaatteita. Sääolosuhteet vaihtelevat helteistä koviin pakkasiin ja kurakeleihin. Työskentely ulkona edellyttää kestäviä ja laadukkaita vaatteita, sillä ne altistuvat kovalle kulutukselle. Sisävaatteitakin on pestävä säännöllisesti, ja niiden tulee kestää esimerkiksi erilaisten eritetahrojen pesua. Asianmukainen vaatetus ja laadukkaat varusteet suojaavat muun muassa kylmettymiseltä, kastumiselta ja liukastumisilta. Tämä vähentää tapaturmariskiä ja lisää työn sujuvuutta lasten kanssa toimiessa. Laadukkaat, pidempään kestävät vaatteet ovat myös ekologinen valinta. Matalampi palkkataso tekee tällaisista hankinnoista työntekijöille taloudellisesti haastavia, ja vaateraha olisi konkreettinen osoitus varhaiskasvatuksen henkilöstön työn arvostuksesta ja tärkeydestä.

Laadukas varhaiskasvatus on riippuvainen henkilöstön jaksamisesta, hyvinvoinnista ja osaamisesta. Tällä hetkellä kuitenkin alalla on vakava työvoimapula erityisesti väestörakenteen muutosten, epätasaisesti jakautuvan työkyvyttömyyseläköitymisen, sairauspoissaolokierteen, sekä kuormittavassa ja epävakaassa työympäristössä työskentelevän henkilöstön sitouttamisen vaikeuden vuoksi.

Varhaiskasvatuksen työntekijöillä on keskimäärin muita kunta-alojen työntekijöitä suurempi riski sairauspoissaoloille ja työkyvyttömyyseläköitymiselle – työntekijöille kertyy noin viisi sairauspoissaolopäivää enemmän kuin keskimäärin kunta-alalla. Lisäksi lyhyet ja keskipitkät poissaolot ovat varhaiskasvatuksessa muita aloja vahvemmin yhteydessä pidempiaikaiseen työkyvyttömyyteen. Sairauspoissaolokierrettä ylläpitää se, että lyhyetkin poissaolot kasvattavat entisestään henkilöstön työkuormitusta. Kokemus heikentyneestä työkyvystä on vuosi vuodelta lisääntynyt, ja nyt jo joka viides kokee henkisen tai fyysisen työkykynsä heikoksi. Varsinkin nuorten työntekijöiden kokemukset työstä ovat aiempaa kielteisempiä ja heidän sairauspoissaolonsa ovat lisääntyneet (KEVA, 2024.)

Valtakunnallisen trendin mukaisesti myös Tampereella suurimmat sairauspoissaolomäärät kohdistuvat varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen, sekä perusopetukseen.

Ottaen huomioon varhaiskasvatusalan merkittävän sairauspoissaolo- ja työkyvyttömyysriskin, sekä laadukkaan varhaiskasvatuksen huomattavat inhimilliset ja kansantaloudelliset vaikutukset, olisi vähintäänkin kohtuullista tukea varhaiskasvatuksen työntekijöiden hyvinvointia, turvallisuutta ja riittävää palautumista edellä mainituilla toimenpiteillä.

Saana Kuusipalo,
kaupunginvaltuutettu (sd.)

Tampereella 13.12.2024

Kommentit

Jätä kommentti