saanakuusipalo

Koulutuslupaukset on petetty – jälleen kerran!

Pitämäni puhe Tampereen yliopistolla ja Tampereen ammattikorkeakoululla: Koulutuslupaukset on petetty – jälleen kerran. Vielä vaalien alla kokoomus lupasi, että koulutus on erityissuojelussa. Silti opiskelijoiden toimeentuloa heikennetään mm. opintorahan ja sen huoltajakorotuksen indeksijäädytyksillä, asumistuen leikkauksilla ja aikuiskoulutustuen lakkauttamisella. Indeksijäädytyksistä seuraa se,…
Lue lisää

Elosa (23.8.23): Tampereesta siruosaamisen huippukeskus

Elinvoima- ja osaamislautakunta palasi viime viikolla kesätauolta. Todistusvalintapainotteinen järjestelmä ja kasvavat suorituspaineet ovat johtaneet opintojen pidentämiseen. Tampereella lukiolaisista jo 42 prosenttia pidentää opintojaan kolmesta neljään vuoteen, kun muualla Suomessa prosenttiosuus jää n. 30 prosenttiin. Jos kehityskulku jatkuu, prosenttiosuus nousee arvion…
Lue lisää

Alas äärioikeistohallitus!

Suomi on saanut historiansa oikeistolaisimman hallituksen. Hallituksen, joka pyrkii romuttamaan Pohjoismaisen hyvinvointivaltion. Tämän tilalle se haluaa pienituloisten kustannuksella rakennetun vahvoista välittävän Suomen. Samalla kun rikkaimmat pääsevät nauttimaan verohuojennuksista, kohdistetaan raadollisia leikkauksia heihin, jotka ovat valmiiksi haavoittuvassa asemassa. Holtittomasti saksien kanssa…
Lue lisää

Valtuustoaloite nuorten, osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien työmarkkina-aseman parantamiseksi

Tällä hetkellä Tampereella on useilla aloilla suuri pula työntekijöistä. Työvoimapula koskettaa mm. kiinteistöhuoltoa, kotipalvelutoimintaa ja metalli- ja konepajateollisuutta, sekä ravintola-, siivous- ja sote-alaa. Osatyökykyisten vastuullinen työllistäminen voisi olla osa ratkaisua tähän kohtaanto-ongelmaan. Osatyökykyisissä on valtava työvoimapotentiaali. Osatyökykyisten työkyky saadaan käyttöön…
Lue lisää

Naisten asemassa parantamisen varaa Suomessakin

Vaikka Suomi on monelta osin edelläkävijä yhdenvertaisuuskysymyksissä, työnsarkaa silti riittää. Suomi on edelleen EU:n suurimpia häpeäpilkkuja naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan osalta – liki puolet Suomen naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa elämänsä aikana. Suomessa lähisuhdeväkivallasta ilmoitetaan poliisille harvemmin…
Lue lisää

Sairauskeskeisyydestä terveysinvestointeihin

Pitkät hoitojonot, vaikeudet saada aikaa terveyskeskukseen jaterveydenhoitohenkilökunnan uupuminen työtaakkaansa ovat suomalaisenterveydenhuollon arkipäivää. Vuoden alussa toimintansa aloittaneet hyvinvointialueet janiiden kautta saavutettu laajempi palveluiden rahoituspohja korjaavat tilannetta. Onkuitenkin tärkeää miettiä terveydenhuollon tulevaisuutta pidemmällä tähtäimellä jatoisenlaisista lähtökohdista. Entäpä jos muuttaisimme ajattelutapaamme terveydenhuollosta niin,…
Lue lisää

Tukien varassa elämisen sietämätön helppous – totta vai tarua?

”Toivoisin, että köyhiä pidettäisiin vähän vähemmän huijareina ja laiskoina. Että koetettaisiin katsoa, miten heitä voitaisiin auttaa niin, että olisi mahdollista käydä enemmän töissä tai ylipäätään pärjätä elämässä.” Tämän toiveen esitti avioeron ja sairauden vuoksi köyhyyteen ajautunut espoolainen Kirsi Mikkola Ylen…
Lue lisää

Velkakeskustelun harhainen sukupolvinäkemys

Julkisuudessa usein kauhistellaan valtion velan määrää ja vaaditaan velkaantumisen nopeaa pysäyttämistä, jotta velkataakka ei jäisi tulevien ikäluokkien kannettavaksi. Kaunis ajatus, mutta sen toteuttaminen olisi kohtalokas nimenomaan nuoremmille ikäluokille. Valtion velkaantumista monta kertaa vakavampi, ja erityisesti nuorempia ikäluokkia koskettava ongelma on…
Lue lisää

Kenen vallassa on tamperelaisten vesi?

Tampereen kaupunginhallituksen päätöksellä (16.1.2023) Tampereen Veden yhtiöittämisesitys etenee pian kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Kaupunginvaltuutetut tulevat päättämään ajavatko pyrkimykset toiminnalliseen tehokkuuteen ja nopeisiin voittoihin luonnonvarojen demokraattisen omistuksen ohi. Tampereen Veden päätöksenteosta vastaa Tampereen kaupunginvaltuusto ja sen valitsema johtokunta. Liikelaitoksen päätöksenteko on siis vankasti…
Lue lisää

Tampereen tulee vastaanottaa kiintiöpakolaisia jatkossakin

Tampereen kaupunginvaltuuston kokous (25.10) veti sanattomaksi. Kokouksen tulisi toimia edustuksellisen demokratian näyttämönä. Sen sijaan kokouksessa käytettiin useita ihmisarvoa loukkaavia puheenvuoroja. Me tamperelaiset olemme moninainen joukko. Valtuutettujen on edustettava tamperelaisia yhdenvertaisesti. Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kunnioittaminen on peruslähtökohta. Rasistiset puheenvuorot käytettiin liittyen aloitteeseen,…
Lue lisää